”Jokainen luo itse omat muottinsa”

”Minulla on ollut useampi masennus. Ne ovat muovanneet minusta sen, mikä olen nyt. Ensimmäiset olivat teini-iässä, ja viimeisin oli synnytyksen jälkeinen. Masennus ei ole helppoa itselle eikä läheisille, mutta lopulta sen arvoista. Minulle masennuksilla on ollut opetettavaa ja annettavaa.

Ihmisten elämään kohdistuu paljon vaatimuksia. Kunpa ymmärtäisimme, ettei tarvitse olla niin täydellinen! Olen itse hyvin epätäydellinen. Opettelen asiat kantapään kautta ja kolistelen mennessä päätä seinään.

Arvoni ovat kuitenkin mielestäni kunnossa, joten kiitän itseäni siitä. Tavallaan nautin myös erityisherkkyydestäni. Aistin herkästi tunnetiloja muissa, ja tunnen itsekin voimakkaasti. Sitä kautta tunnen eläväni täyttä elämää: annan kaikille tunteille luvan tulla.

Sisäinen kauneus on rakkautta itseä kohtaan, jolloin sitä pystyy myös jakamaan enemmän läheisilleen. Siitä kumpuaa hyvinvointia ja hyvää oloa, mikä näkyy olemisessa. Jos asettaa muut jatkuvasti itsensä edelle, saattaa uhrata ja ohittaa itsensä.

Pitäisi tunnistaa itse rehellisesti omat kauniit voimavaransa ja juhlistaa niitä. Itse en mahdu tai enää haluakaan keijukaismuottiin. Miksi haluaisin, kun olen selvästi menninkäinen? On helppo syyttää ulkopuolelta tulevia kauneusihanteita. Mielestäni jokainen luo itse oman todellisuutensa ja omat muottinsa itselleen.

Masennukset ovat olleet tärkein oppitunti tässäkin. Ne laittavat minut kasvotusten itseni kanssa ja niiden ansiosta ollen jäsentänyt paljon sisäistä maailmaani. Masennuksen aikana kaikki rajat tulevat iholle: ne kääntelevät ja heittelevät sinua, ja hetken olet täysin hukassa. Masentunut joutuu asettelemaan rajansa uudelleen, että saa taas itselleen tilan hengittää.

Toivon, että lähipiirini hyväksyy minut masennuksieni kanssa, koska hyväksyn myös itseni. Heidän rakkautensa nostaa voimani ja kauneuteni uusiin ulottuvuuksiin. Kaunista on mielestäni se, miten ihminen kantaa itsensä ja kokemuksensa. Mikä on asenteesi koko pakettiin, jonka olet saanut? Kokemusten kantaminen on vahvuutta – sillä niissä monesti vasta kantamista onkin!

Vahvuutta vaatii se, että uskaltaa myös epäonnistua, myöntää tappionsa ja ottaa virheistä opiksi. Vahva ihminen kuuntelee omaa sisintään, uskaltaa rohkeasti tavoitella omia unelmia ja siten luoda omannäköisensä elämän. Sinä luot oman todellisuutesi, oman muottisi, johon mahtua. Olet kaunis.”

Anna sai itselleen Heleinin #olehelein-haasteessa kuvaushetken studiossa ammattivalokuvaajan kanssa. Kiitos kaikille, jotka kerroitte #olehelein-tunnisteella tarinanne matkastanne kauneuteen!

#olehelein

Viimeisimmät kirjoitukset


{{ htmlFormat(article.title.rendered) }}
Lue lisää »
< Uudemmat Vanhemmat >